123 Movie
Rashomon - paholaisen portti
Rashomon - paholaisen portti

Rashomon - paholaisen portti

August 26, 1950 1h 28m ★ 8.0 (2,487 ääntä)
RikosDraamaMysteeri

Yleiskatsaus

Rashomon – paholaisen temppeli, myös Rashomon – paholaisen portti on vuonna 1950 ensi-iltansa saanut japanilainen elokuva. Sen on ohjannut Akira Kurosawa, ja elokuva perustuu kahteen Ryūnosuke Akutagawan kirjoittamaan tarinaan. Rashomon sai Venetsian elokuvajuhlien Kultaisen leijonan vuonna 1951. Rashomon oli Kurosawan läpimurtoelokuva[1], ja sen jälkeen yleensäkin japanilainen elokuva on noussut kansainväliseen suosioon. Elokuvaa pidetään yhtenä Kurosawan parhaista.Elokuvassa kuvataan murhaa ja raiskausta neljän eri todistajan kertomien selostusten kautta. Elokuvan juoni asettaa totuuden luonteen kyseenalaiseksi. Katsojan on kuitenkin määrä omaksua epätoivon sijaan myönteinen asenne – kuten köyhä mies, joka ottaa hylätyn lapsen suojaansa. Kurosawa poikkeaa elokuvaperinteestä, jossa roolihenkilö voi valehdella, mutta näytetty takauma kertoo touuden. Elokuva ei kuitenkaan torju katsojaa, vaan päinvastoin vetää hänet mukaan pohtimaan totuutta.

Source:
Advertisement
Advertisement
Advertisement

Pääosissa

三船敏郎

三船敏郎

Tajômaru

京マチ子

京マチ子

Masako

志村喬

志村喬

Woodcutter

森雅之

森雅之

Takehiro

千秋実

千秋実

Priest

上田吉二郎

上田吉二郎

Commoner

本間文子

本間文子

Medium

加東大介

加東大介

Policeman

Tila: Released
Budjetti: $250,000
Tulot: $117,668
Tuotantoyhtiöt: Daiei Film

Samankaltaiset elokuvat