George and the Dragon
Yleiskatsaus
Ensimmäinen ristiretki Pyhän maan vapauttamiseksi on juuri päättynyt. Väsyneiden ritareiden, aseenkantajien, palkkasotilaiden ja pappien joukko vaeltaa kohti kotiaan halki ikuisiksi ajoiksi muuttuneen Euroopan. Komea englantilainen ritari George, jonka mielenrauha on järkkynyt hänen Palestiinassa todistamansa kammottavan verenvuodatuksen johdosta, haluaa laittaa miekkansa syrjään ja elää rauhallista, hiljaista elämää. Palattuaan Englantiin George suuntaa kohti pohjoista, jossa hän on kuullut maan olevan hedelmällistä, väestön harvassa ja Edgaar-nimisen kuninkaan hyväntahtoinen. George löytää kuningas Edgaarin surun murtamana, sillä hänen kaunis tyttärensä Lunna on vastikään kadonnut. Vastineeksi pienestä palasesta maata George myöntyy etsimään prinsessa Lunnaa ja niin hän lähtee matkaan Edgaarin uskollisen palvelijan Elmendorfin kanssa. George löytää paitsi prinsessan, myös totuuden hänen omituisen katoamisensa taustalla.
Pääosissa
James Purefoy
George
Piper Perabo
Princess Lunna
Patrick Swayze
Garth
Michael Clarke Duncan
Tarik
Bill Treacher
Elmendorf
Jean-Pierre Castaldi
Father Bernard
Rollo Weeks
Wryn
Paul Freeman
Sir Robert
Stefan Jürgens
Bulchar
Stefan Weinert
Mercenary #1
Phil McKee
McNally
Caroline Carver
Sister Angela
Simon Callow
King Edgar
Joan Plowright
Mother Superior
Carl Chase
Aard
Val Kilmer
El Cabillo (uncredited)
Samankaltaiset elokuvat
Wolfhound: The Rise of the Warrior
2006
Arn - Temppeliritari
2007
Dragonheart: Battle for the Heartfire
2017
Jaskan isku
2005
Red Sonja
2025
Dragonball Evolution
2009
Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme
2000
Zatoichi - sokea samurai
2003
Prince Valiant
1997
Tulen valtakunta
2002
Wizards of the Lost Kingdom
1985
Il gigante di Metropolis
1961