Jaksot
New York, New York!
September 30, 2012
Bart haluaa lähteä New Yorkiin etsimään karannutta tyttöystäväänsä. Simpsonit lähtevätkin koko perheen yhteiselle matkalle. Homer saa huomata, että New York City on muuttunut sitten viime käynnin. Margen näyttelijänlahjoja ei oikein osata arvostaa.
Kauhujen talo XXIII
October 7, 2012
Marge ja Homer saavat tietää, että Maya-intiaanien kalenterin mukaan maailmanloppu tulee vuonna 2012. Lisan löytämä musta aukko nielaisee Springfieldin palan kerrallaan. Homer videoi Simpsonien kotona tapahtuvia outouksia. Bart haluaa käydä vuodessa 1974 sarjakuvan takia mutta päätyykin muuttamaan tulevaisuutta.
Vauvamaakari
November 4, 2012
Marge tajuaa, miksi hän vihaa upouutta autoaan: siihen ei mahdu kuin kolme lasta ja hän haluaa neljännen. Homerin siittiöt ovat liian uneliaita, ja ajatus uudesta lapsesta ei muutenkaan kiehdo häntä. Mutta Margen mieltä ei muuta edes parisuhdepäivä joulukoristekaupassa. Missä Homerin keinohedelmöityslapsia sitten putkahteleekaan?
Kuin tuhka tuuleen
November 11, 2012
Homer vastustaa pankkeja ja sijoittaa Lisan opiskeluun tarkoitetut varat mieluummin nettipokeriin. Lisa haluaa kasvattaa pottia vaan kuinkas sitten käykään. Isoisä Abe karkaa hoitokodista, ja heitä etsimään lähteville Margelle ja Homerille paljastuu isoisän salaperäinen menneisyys.
Kärpäsiä keitossani
November 18, 2012
Lisa pyörtyy kesken saksofonisoolonsa raudanpuutteen takia. Välttääkseen megaisojen pillerien popsimisen hän alkaa syödä hyönteisiä vaikka onkin kasvissyöjä. Ötököiden kasvatus riehaantuu hieman yli äyräiden. Homerin keilailukaveri osoittautuu roistojen kirjanpitäjäksi, ja hän pyytää Homerilta apua.
Ihmepuu
November 25, 2012
Arki masentaa Homeria kunnes Lisa voittaa isälleen tablettitietokoneen koulun arpajaisissa. Kone hajoaa Homerin pakkomielteisen pelaamisen takia ja masennus iskee jälleen. Takapihan puuhun ilmestyy lohtua antava ihme, ja Homer pääsee parrasvaloihin.
Homerista hipsteri
December 9, 2012
Homer tuntee itsensä vanhaksi ja kaipaa imagonsa kohottamista. Hän ihastuu naapurin hipsteriperheeseen ja ystävystyy perheen isän kanssa. Homer muuttaa ulkonäkönsäkin, mutta imetysrinki on liikaa Margelle. Vähitellen hipsterit valtaavat koko Springfieldin ja mikään ei ole entisellään.
Koiramaisia tekoja
December 16, 2012
Isoisä Abe muuttaa Simpsoneille vanhainkodin tulipalon takia. Homer loukkaa selkänsä muuttopuuhissa ja jää kotiin pelaamaan tabletillaan niin ahkerasti että hukkaa perheen koiran. Abe paljastaa muille perheenjäsenille tunteita herättäviä koiramuistoja Homerin lapsuudesta.
Maailmanlopun meininki
January 6, 2013
Kaaos paikallisessa lasten hupiriehulassa pistää Homerin sekaisin. Hän tutustuu tuomiopäivään valmistautuvien ryhmään, joka opettaa Homerillekin henkiinjäämisoppeja salaisella leirillään. Kellariin ilmestyvät varmuusvarastot maailmalopun varalta saavat Margen kuitenkin epäilemään.
Springfield säästökuurilla
January 13, 2013
Springfieldin kaupungin säästökuurilla on kovat seuraukset. Homer keksii huijata helppoa rahaa kaatopaikalta löytämällään parkkimittarilla. Springfieldin alakoulu uhataan sulkea, jos koetulosten taso ei nouse. Bartin paineet kasvavat.
Täydelliset vanhemmat
January 27, 2013
Hirmumyrskystä nipin napin selviytyminen saa Margen ja Homerin miettimään varahuoltajia lapsille, jos heille itselleen tapahtuu jotain. Lähipiiristä ei oikein löydy soveltuvia, joten epätoivoinen etsintä alkaa. Entäpä täydellinen pariskunta Mav ja Portia?
Rakkaus on kimuranttia
February 10, 2013
Bartin vanha rakkaus Mary Spuckler on palannut kaupunkiin, ja lempi roihahtaa jälleen. Bart pitää tyttöystäväänsä itsestäänselvyytenä, mutta Mary ei suostu huonoon kohteluun. Homerillakin on rakkaushuolia vaimonsa kanssa.
Vaarallinen televisio
February 17, 2013
Marge kieltää lapsiltaan DVD:t ja laittaa perheen televisionkatselulakkoon kokonaiseksi vuorokaudeksi. Sen sijaan hän vie perheensä lasten kirjakauppaan. Bart parturoi Milhousen vahingossa isänsä näköiseksi. Aikuisuutta pitää tietenkin käyttää hyväksi.
Paha poika Abe
March 3, 2013
Homer on koukussa varastojen metsästäjien tosi-tv-ohjelmaan, ja hän haluaa osallistua huutokauppaan itsekin rahankiilto silmissään. Isosä Aben menneisyys aikansa pahimpana painijana paljastuu varastojen kätköistä. Abe haluaa palata kehään vanhassa peruukissaan.
Parempia ihmisiä
March 10, 2013
Uusi opettaja ottaa Lisan hampaisiinsa heti alkumetreillä, ja Lisa joutuu vaikeuksiin. Ned Flanders ei kestä, että hänen vanhempansa pitävät Homeria kuin omaa poikaansa. Siispä Homer saa mustan silmän.
Kananmunasyyte
March 17, 2013
Joku sabotoi Springfieldin suuria pääsiäisjuhlia kananmunasateella. Bartia syytetään tapahtumasta ja Lisa ryhtyy hänen puolustusasianajajakseen.
Mitä nainen haluaa?
April 14, 2013
Viekö tie tytön sydämeen esittämällä välinpitämätöntä? Milhouse yrittää tehdä vaikutuksen Lisaan. Homer haluaa pitää Margen tyytyväisenä mutta ei saa otetta naisen sielunelämästä.
Ludehyökkäys
April 28, 2013
Simpsonien uusi sohva tuo mukanaan muutakin kuin tyynyjä. Luteet valtaavat Springfieldin. Marge menettää morsiuspukunsa, mutta Lisa löytää sen. Uusi pastori nimittää Homerin diakoniksi.
Puku miehen tiellä pitää
May 5, 2013
Itsetuhoinen Moe saa uutta potkua elämäänsä hienosta puvusta. Vanha viina ja pari pääomasijoittajaa pukkaavat hänet menestykseen. Bart saa vastuulleen isoisän hoitamisen.
Kaiken takana on nainen
May 12, 2013
Bartin into soittotunteihin kasvaa kohinalla, kun opettajana on nuori kaunis nainen. Marge maksaa pianotunnit antamalla ajo-opetusta venäläismiehelle. Kauhukseen Homer menettää viimeisetkin hiuskarvansa.
Vilpillinen viikinki
May 19, 2013
Homer, Lenny, Moe ja Carl voittavat kimppalotossa täysosuman. Carl katoaa voittokuponki mukanaan, ja kolmikko matkustaa Islantiin rahojensa perään.
Hääpäiväyllätys
May 19, 2013
Homer hankkii Margelle hääpäivälahjaksi ruostuneen junan, josta heillä on yhteisiä muistoja. Marge aikoo myös tilata lahjan Homerille, mutta hän eksyy vahingossa varattujen aikuisten nettideittisivustolle ja löytää hurmurin, jonka kanssa hänellä on yhteisiä mielenkiinnon kohteita.